Beauty by Roosa
Olemme erikoistuneet vaativampiin laitehoitoihin ja tulokselliseen ihon hoitoon!
26/08/2024
Lämmin kiitos näistä vuosista rakkaat asiakkaat🩷
Valitettavasti pahentuneet hengitystie-/allergiaoireet ovat tulleet siihen pisteeseen, että siirryn muihin tehtäviin. Kulunut vuosi on ollut erittäin haasteellinen näistä syistä.
Päätös ei ole ollut helppo ja olen murehtinut/stressannut usean kuukauden ajan.
Kiitos teille kaikille näistä vuosista, ihanista kohtaamisista, iloista ja suruista jotka olen saanut jakaa kanssanne!🩷
Kiitollinen myös siitä, kuinka m***a uutta ystävää olenkaan työni kautta saanut!
Syyskuun asiakkaita, joiden aikoihin tämä vaikuttaa on infottu henkilökohtaisesti!
Mielelläni olisin kaikkia infonnut henkilökohtaisesti, m***a teitä ihania on niin paljon, että tämä olisi ollut mahdoton tehtävä.
Jos sulla on vielä lahjakortti takataskussa niin soita tai laita viestiä!
Kaikki tuotteet on -50% ja alennus on voimassa niin kauan, kuin varastoa riittää!
🩷; Roosa
15/07/2024
Passit poistuvat ainakin toistaiseksi käytöstä!
Yleisen alv-prosentin muutos astuu voimaan 1.9.2024. En toistaiseksi tule nostamaan hoitojen hintoja, m***a passit poistuvat käytöstä.
Tälle viikolle Karolle vielä vapaita aikoja!
Ensi viikolle kaikilla vielä joitain vapaita aikoja, varaathan pian omasi!
04/07/2024
Meiltä vapautuu huone syyskuusta alkaen!
Olet siis hieroja, tatuoija, kynsiteknikko, jäsenkorjaaja mitä vain, meillä on sinulle työtila!
Oletko yrittäjä vailla työtilaa? Laita meille viestiä!
Etsimme yrittäjää vuokralle. Kiinteästä vuokrasta voimme neuvotella tilan tarpeesi mukaan.
Ole rohkeasti yhteydessä!
✉️ [email protected]
22/05/2024
Suihkurusketus on turvallinen tapa saada kaunis rusketus ilman UV-säteilyn haittoja!☀️
Vielä ehdit varaamaan ajan kesän juhlia varten💛
ENNEN RUSKETUSTA
Kuori ja kosteuta iho 24h ennen aikaasi. Käytä erityistä huolellisuutta polviin, nilkkoihin, kyynärpäihin ja muihin kuivempiin alueisiin.
Vältä käyttämästä palasaippuaa, korkean pH;n omaavia suihkutuotteita tai suihkussa kosteuttavia tuotteita (esim suihkuöljy), 24h ennen aikaasi.
Vahaa/sokeroi/epiloi/sheivaa 48h ennen aikaasi. Tämä mahdollistaa sen, että karvatupilla/huokosilla on aikaa sulkeutua. Muuten voi esiintyä pieniä pisteitä ihossa, kun aine pääsee niihin.
Älä käytä meikkiä, deodoranttia, kosteusvoidetta tai hajuvettä enää samana päivänä ennen aikaasi. Tuotteet voi reagoida ei toivotulla tavalla rusketustuotteen kanssa, jolloin saattaa tulla värivirheitä.
JÄLKEEN
Rusketuksen jälkeen suosittelemme pukemaan tummat ja löysät vaatteet, jotta ihoosi ei jää jälkiä. Suosittelemme myös ottamaan mukaan helpot kengät, mitkä voit vain sujauttaa jalkaan.
Käy viileässä/haaleassa suihkussa (n. 1min ajan ÄLÄ HIERO IHOA) n. tunti rusketuksen jälkeen saadaksesi vaaleamman/keskitumman tuloksen. Mitä kauemmin aineen antaa vaikuttaa, sitä tummempi lopputuloksesta tulee (EI KUITENKAAN YLI 8H) .
Käy normaalisti suihkussa, m***a älä käytä suihkugeelejä, kuorintoja tai shampoota ensimmäisen 24h aikana hoitosi jälkeen.
Taputtele iho kuivaksi ja käytä kosteusvoidetta ensimmäisen suihkusi jälkeen. Näin pidennät rusketuksen kestoa. Jokapäiväinen kosteusvoiteen käyttö takaa pidemmän pysyvyyden ja sen, että rusketus lähtee myös kauniisti.
Vältä hikoilua ja älä mene uimaan tai urheile ensimmäiseen vuorokauteen hoitosi jälkeen.
Yritä olla koskematta ihoosi vaikutus/kehitysaikana. Näin saamme mahdollisimman tasaisen lopputuloksen.
Pitkä oleskelu vedessä tai hikoilu treenatessa häivyttävät rusketuksen nopeammin pois.
06/05/2024
🍯Sokeroinnit toukokuun loppuun -15%🍯
Valmistaudutaan kesään sileällä iholla!
Onko sulla tulossa valmistujaiset tai muita juhlia?
Varaa meiltä sokerointi ja varmista säihkyvät sääret kesän juhliin☀️
21/04/2024
Oman kynnen geelaus by Roosa🩷
Roosa ottaa jälleen vastaan uusia kynsiasiakkaita!
Ennen vappua vielä muutamia vapaita aikoja!
16/04/2024
Blemish Balm
3 in 1 sävyttävä hoitovoide
Tasoittaa ihon sävyä ja punoittavia alueita. Tasapainottavat kasviuutteet ehkäisevät ihon epäpuhtauksia ja edistävät ihon parantumisprosesseja. Sinkkioksidi ja titaanidioksidi suojaavat ihoa UV-säteilyltä.☀️
Saatavilla kolmessa eri sävyssä! 🧡💛🤎
Mulla on sävyssä light
06/04/2024
Aina yhtä ihanat klassiset🖤
Tekijä Roosa
02/04/2024
Kevätaurinko alkaa pikkuhiljaa pilkottelemaan!☀️
Iho pitää suojata ympäri vuoden, m***a nyt se on ehdottoman tärkeää! Kuuluuhan aurinkosuoja sun ihonhoitorutiiniin?🧖🏼♀️
UUTUUS!
Schrammek Solar+ Protect Fluid SPF 50
Solar+ Protect Fluid SPF 50 – aurinkosuojaseerumi kaikille ihotyypeille. Seerumissa on erittäin kevyt rakenne, joka suojaa luotettavasti UVA- ja UVB- säteiltä. Seerumin ansiosta ei tarvitse tinkiä tehokkaiden voiteiden käytöstä, vaan voit halutessasi lisätä seerumia tavanomaisen voiteesi päälle. Ei sisällä hajusteita, väriaineita, parabeeneja tai PEG yhdisteitä. Levitä aamuisin kasvoille normaalien ihonhoitorutiinien jälkeen tai tarpeen mukaan päivän aikana.
Tuu säkin hakemaan omasi!
26/03/2024
Rakennekynnet by .moona 🔥
Moonalta vielä kynnet harjottelijahinnoin!
🖤Uudet -20%
🖤 Huollot -15%
Tervetuloa❤️
18/03/2024
Rakennekynnet by .moona 💗
Moonalta edelleen;
💗Uudet kynnet -20%
💗Huollot -15%
Myös jotain malliaikoja jäljellä! Kysy rohkeasti lisää!
📞 045 2396257
15/03/2024
Browlift by Roosa🤎
Oisko sun aika tulla laittaan kulmat ja ripset kevät kuntoon?
Klikkaa tästä saadaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä: Yritys
Puhelin
Verkkosivusto
Osoite
RautatienKatu 17
Forssa
30420
Ilmoitukset
Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Beauty by Roosa julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.