Miramira visual

🍷📖 Kiitos kaikille, jotka olitte mukana jälleen yhdessä Ainoalaatuisessa elämysillassa Ainoa Winerylla. 🤍
Illan aikana pysähdyimme sanojen, tunteiden ja makujen äärelle. Puhuimme Eino Leinosta, kirjoittamisesta, valkoisen paperin kammosta ja siitä, kuinka joskus yksi sana riittää avaamaan oven kokonaiselle tarinalle.

Kuulimme omia tekstejä, itselle merkityksellisiä lempisäkeitä ja rohkeita ajatuksia. Jokainen niistä teki illasta osaltaan rikkaamman.
Yhdessä loimme myös sisältöä osallistujien yhteiseen runoteokseen. Se syntyi yhden Ainoan viinin herättämistä mielikuvista, muistoista ja tunteista – ja julkaistaan myöhemmin.

Illan aikana vahvistui jälleen yksi ajatus:
Jokaisella meistä on sanoja, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi. Ne eivät tarvitse täydellisiä lauseita tai hienoja riimejä. Joskus yksi ajatus, yksi muisto tai yksi sana riittää koskettamaan toista ihmistä.

Kiitos vielä kaikille osallistujille yhteisestä matkasta sanojen äärelle ja Ainoa Winerylle tunnelmallisesta ympäristöstä, inspiroivien makujen kera. Ehkä juuri siksi viini ja runous kuuluvat niin kauniisti yhteen – parhaimmillaan jokainen viini on kuin runo, ja jokainen runo jättää jälkeensä pitkän jälkimaun. 🍷✨

Tervetuloa Ainoalaatuiseen elämysiltaan – Sanojen taikaa makujen takana ✨️🍓

🗓 6.7. maanantai / Eino Leinon päivä
🕰 klo 18.00 – n. 20.00
📍 Ainoa Winery, Rekolanpolku 65, Hollola
💃🏼 Illan ohjaa Vilhelmiina Takametsä / miramira
🪙 osallistumismaksu 8 €, maksu paikan päällä
🔖ilmoittaudu: [email protected]

Mitä yhteistä on viinillä ja koskettavilla sanoilla?
Molemmat herättävät muistoja, tunteita ja mielikuvia. Molemmat voivat kuljettaa hetkessä kauas – kesäiltaan, metsän siimekseen tai johonkin sellaiseen hetkeen, jonka luuli jo unohtaneensa tai ei ede tiennyt olevan olemassa.

Eino Leinon päivän kunniaksi pysähdymme koskettavien sanojen äärelle keskellä Ainoalaatuista suomalaisen kesän kauneinta aikaa.
Leino kirjoitti luonnosta, rakkaudesta, ihmisyydestä ja elämän hetkellisyydestä – samoista asioista, joita löydämme myös viinilasista, keskusteluista ja yhteisistä muistoista.

Tervetuloa viettämään tunnelmallista iltaa Ainoa Wineryn viinitilalle. Illan aikana puhumme kirjoittamisesta ja inspiraatiosta, kuuntelemme tekstejä ja annamme Ainoan johdattaa meitä mielikuviin, joista sanat syntyvät.

Voit tulla mukaan lukemaan oman runosi, jakamaan itsellesi merkityksellisen tekstin tai vain kuuntelemaan ja nauttimaan illan tunnelmasta. Aiempi kokemus kirjoittamisesta ei ole tarpeen – uteliaisuus riittää.

Illan aikana luomme myös yhdessä Ainoalaatuisen sanateoksen. Jokainen halukas voi osallistua ohjatusti omalla sanallaan, ajatuksellaan tai mielikuvallaan. Valmis teos julkaistaan myöhemmin Ainoan kanavissa muistoksi yhteisestä illasta.

Saat mukaasi uusia näkökulmia luovuuteen, kirjoittamiseen ja siihen, kuinka sanat ja maut voivat kertoa tarinoita yhdessä.

Tässä illassa yksi sana voi yhdistää ihmisiä – Ainoa. ✨

"Hienostelija", ne sanoo.
"No niin oonkin." Ja tunnustan nauttivani. ✨

13.2. olin neljättä kertaa Päijät-Hämeen Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa hovisomettajana. Ja voi miten upea juhla se taas oli!

Vaikka olen paikalla töissä, saan nauttia tunnelmasta, ruoasta, ohjelmasta, palkitsemisista ja ennen kaikkea yrittäjätovereista.

Yksi mottoni on: Siellä missä on yrittäjiä, siellä verkostoidutaan. Ja joka kerta se on poikinut jotain uutta myös työrintamalla, kun on oikeassa paikassa korvat auki. Näistä varmasti kuulette myöhemmin. 😊

Yksinyrittäjänä tämä juhla on myös oma "tyhy-päiväni". Ja minulle omiaan siihen tarkoitukseen, koska nautin pienestä "hienostelusta". Rakastan asun suunnittelua teemaan (kuten 30-luku), yksityiskohtia ja kokonaisuuksia. Toisinaan stailaan myös kanssajuhlijoita.

“Pikku-hienostelija” olen ollut jo alle kouluikäisestä. Lempileikkeihini kuului “hieno rouva”-leikki. Siinä rimpsut, röyhelöt, helmet ja lierihatut olivat pääosassa. Välillä pihistin äidin huulipunaakin poskiin asti. Vastapainona tälle kerrottakoon, että yksi lapsuuteni lempileluista oli pieni punainen saha. 😅

Kauniiden asioiden yhdisteleminen on kulkenut mukanani kauan. Oli kyse sisustuksesta, asustuksesta tai brändistä, miramira näkee kokonaisuuden. Tunnelman. Yksityiskohdat, jotka tekevät kokemuksesta elämyksen – sellaisen, joka on näkyvästi erilainen.

Elämässä on välillä kipua ja surua, m***a meitä ei ole luotu tänne kärsimään. Siksi haluan vaalia iloa, vaikkei se aina ole helppoa. Haluan luoda – ja myös kokea – elämyksiä, jotka tuntuvat ja jäävät mieleen.

Ja jos tarvitset juhlaasi, tapahtumaasi tai brändiisi hovisomettajaa, tiedät mistä minut löytää.

Ps. Ympärillä ihmiset on sairastelleet pahasti alkuvuoden. Itse sinnittelin juhliin asti, ja niiden jälkeen kaaduin megaflunssaan. Nyt oli voimia postailuun, kuume on selätetty ja tämä muikkeli taas elämän syrjässä kiinni. 💪🏻

MIRAMIRA visual
– näkyvästi erilainen
🌊🌾🤍

Kuvat 1-4 (rajaus omani)
Kuva 5: .a.nieminen ja -korvikset
Loput kuvat -fiilistelyä

Kiitos juhlista 🤍🖤
Kiitos seurasta ja muu juhlaväki

Ja niin minä opin sanomaan ei ✨

Tämä vuosi on tuonut miramira visualiin uusia asiakkaita, uusia yhteyksiä ja ihania tuttavuuksia. Töitä, keskusteluja ja ennen kaikkea kohtaamisia, joista moni on jättänyt jäljen, ja joista olen syvästi kiitollinen. Tämä vuosi ei silti ole ollut helppo, kuten ei luultavasti sinullekaan, joka luet tätä. M***a kiitos siitä, kun luet.

Tämä vuosi on opettanut paljon ja voin muistella sitä enimmäkseen hymyssä suin.
Aloitin jo vuoden 2024 lopulla matkan, jossa pysähdyin yhdessä vakmentajan kanssa pohtimaan sitä päämäärää, joka auttaisi minua jaksamaan. Jo parin keskustelun jälkeen ydin kirkastui: sanon liian usein kyllä, ja nyt täytyisi opetella sanomaan ei. Mottoni oli pitkään ollut: jos en osaa, opettelen.

Halua tehdä, auttaa ja tarttua kaikkeen uuteen, joka on yksi suurimpia vahvuuksiani, m***a myös riski. Se sama palo, joka saa aikaan tarttuvaa intoa ja yltäkylläisesti ideoita, on vaarassa viedä minut väsymyksen syviin vesiin uudestaan, jollen ole tarkkana.

Onnekseni ympärilläni on ihmisiä, jotka välittävät. Joille voin puhua. Ja onnekseni olen oppinut tunnistamaan omat tapani käsitellä asioita, olen oppinut tunnistamaan rajojani paremmin.
Nyt osaan sanoa myös ei! Ja mottoni on hioutunut uuteen muotoon:
jos en osaa, opettelen, jos koen sen tärkeäksi.

Aina ei nimittäin ole kyse haluamisesta.
Joskus on opeteltava epämieluisiakin asioita, koska ne ovat tärkeitä. Ja sitten miten ihanan kevyiltä ne mieluisat tuntuvatkaan, kun ne ovat aidosti valittuja. Joskus tarvitaan varjoa, että voi nähdä valon.

Vaikka välillä olen mennyt eteenpäin vahvasti haukotellen, se on ollut vain ennakoivaa leukaperien venyttelyä, jotta jaksan. Ja minähän jaksoin, koko vuoden, eikä vieläkään väsytä! 🤭

Siispä innolla ja hymyssä suin kohti uutta,
kiitos 2025!✨🤍

Metsissä maan, tän jylhän ja vahvan,
voi tuntea kodin keskellä rauhan.

Sadossa sen, voi maistaa voiman
– pakkasen pureman tai tuulen lauhan.

Valkoisin hangin ja kukkivin kedoin,
se maalaa tauluaan luontevin vedoin.

Puhtaus, sitkeys, tän pohjoisen kansan,
se ilmoille kertoo juurevan tarinan.

On kuin laulaisi joet, Suomi Neidon,
joka äiti on tän unelmain kehdon.

- Kirjoittanut: Vilhelmiina Takametsä

♡

Tämän runon inspiraationa on toiminut suomalainen luonto ja erityisesti Lapin maisemat. Muistelin sitä tunnetta, johon tämä Rovaniemellä syyskesällä ottamani kuva Ounasjoesta pysäytti.
Alla versio runosta, jossa on viimeinen säe muokattu asiakkaalle juhlapäivään sopivaksi, sekä englannin kielinen käännösruno.

Metsissä maan, tämän jylhän ja vahvan,
voi tuntea kodin keskellä rauhan.

Sadossa sen, voi maistaa voiman
– pakkasen pureman tai tuulen lauhan.

Valkoisin hangin ja kukkivin kedoin,
se maalaa tauluaan luontevin vedoin.

Puhtaus, sitkeys, tän pohjoisen kansan,
se ilmoille kertoo juurevan tarinan.

Nyt nostetaan malja Suomi Neidon,
joka äiti on tän unelmain kehdon.

- Kirjoittanut: Vilhelmiina Takametsä

•••

In the forests of this land, so rugged and strong,
one feels at home, in peace all along.

In its harvest, the quiet power lives —
in winter’s sharp bite or the breeze autumn gives.

With white winter fields and meadows in bloom,
it paints its canvas without hurry or gloom.

Purity, resilience — of this northern land born,
tell a rooted story the winds have sworn.

So let us raise a toast to Finland’s Maiden fair,
the mother of dreams cradled with care.

- Written by Vilhelmiina Takametsä

•••

Ps. Vilhelmiina Takametsän sanataidetta voit tilata erilaisiin tilaisuuksiin miramiran kautta.
♡

En tiedä itkeäkö vai nauraa

On hassua, miten elämä osaa olla samaan aikaan lempeä ja kurittaa.

Minua inspiroivat kauniit asiat ympärillä, pienet yksityiskohdat ja mennyt aika, sellainen Havinan hiljainen lumous, joka kutittelee sydäntä. Olen löytänyt itselleni ihanan työtilan, jota kaikki kutsuvat pajaksi. Minulle se on vielä enemmän. Siellä syntyy ideoita, kauniita asioita, yhteyttä ja ystävyyttä. Se on kuin oma salainen puutarhani, sellainen turvallinen ketunkolo. Paikka, jonne maailman hälyt eivät yltäisi – tai niin minä luulin.

Ensimmäinen kuukausi oli silkkaa auvoa. Olin aivan varma, että nyt se on syntynyt, uusi luomisen tila.
Kunnes eräänä päivänä huoneistoon kajahti jotain täysin odottamatonta, sellainen kaamea jumputus, joka sai kulmakarvatkin hyppäämään kattoon. Ajattelin, että jollain on varmaan vain "pienet" bileet. M***a ei, bileet luultavimmin loppuisivat joskus, vaan nämä eivät. Päivät vaihtuivat viikoiksi, ja usein sama rytmi, sama pätkä, sama lause soivat uudelleen ja uudelleen.

Lopulta paikansin äänen. Koputin oveen.
Ja selvisi, että minä onneton rauhaa rakastava olento, olin muuttanut suoraan tuotantoyhtiön yläpuolelle! Alapuolellani siis miksataan musiikkia, spiikkejä, leffoja ja mainoksia aamusta iltaan. Kuvittele hetki millaista olisi elää bändikämpän yläpuolella. Sellaista se on.

Puoli vuotta olen yrittänyt oppia elämään rytmin kanssa, joka ei ole minun. Olen neuvotellut toisen osapuolen kanssa, joka kyllä ymmärtää ahdinkoni ja on ystävällinen, m***a ei osaa tehdä asialle mitään. Olen kysellyt ja hakenut ratkaisuja isännöitsijältäkin, m***a heidän mukaansa mitään ei ole tehtävissä. Ja ei, pois en haluaisi muuttaa. Minä melkein rakastan tätä pientä ullakkopajaani. Se on minun Liisa Ihmemaassa -maailmani. Kuulun tänne ullakolle.

Silti huomaan, kuinka olen alkanut herkistyä ja ärsyyntyä liian helposti joistain ärsykkeistä. Tällä hetkellä melusaaste on se, joka vie energiaani.
Toki rauhallisia hetkiä on ehkä enemmän, m***a neljäsosakin päivästä hermovaurion partaalla, on liikaa. Kaikesta huolimatta pitkä pinna minulla jo on.

M***a en tiedä itkeäkö vai nauraa.
Ehkä vähän molempia.

Onko sinulla ideoita?
Mikä avuksi?