Janne Jäsenkorjaaja
Yhteystiedot, kartta ja reittiohjeet, yhteydenottolomake, aukioloajat, palvelut, arvostelut, kuvat, videot ja ilmoitukset Janne Jäsenkorjaaja, Terveys/kauneus, Allitie 2, Oulu :ltä.
28/02/2024
Kalevala on Elias Lönnrotin vuonna 1835 julkaisema ja 1849 uuteen, lopulliseen muotoonsa täydentämä kokoelma eeppisiä runoja. Runot on laulettu kalevalamitaksi kutsutussa kahdeksantavuisessa poljennossa. Poljento koostuu tavallisesti neljän kaksitavuisen runojalan säkeestä, esimerkiksi ru-no-virt-tä vei-sa-ma-han. Kalevalamitassa on tärkeä myös alkusointu, jolloin säkeen sanat alkavat samoilla äänteillä, kuten »Terve, tanner, terve, taivas! Terve tervehdyttäjälle!» Kalevalamitaksi on laulettu niin runoja, syntyjä kuin kehtolauluja sekä lausuttu loitsuja.
Tänään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä kunnioitetaan Kalevalan merkitystä suomalaisen kulttuurin synnylle ja panokselle. On kuitenkin hyvä myös muistaa, että Kalevala on koottu enimmäkseen runoista, jotka on kirjoitettu muistiin nykyisen Suomen rajojen ulkopuolisilta alueilta, kuten Vienan Karjalasta.
Länsi-Suomessa runolauluperinne hiipui jo 1600-1700-lukujen aikana. Myyttirunot katosivat ja useimmat muutkin runot kutistuivat rippeiksi. Savossa ja Pohjois-Suomessa myyttirunouden jäänteet säilyivät 1900-luvulle asti syrjäseuduilla harvojen perinteentaitajien ja tietäjien muistissa. Pisimpään ja rikkaimpana vanhamittainen runous säilyi kuitenkin Karjalassa.
Sitkeimmin kalevalamitta eli tietäjien loitsuissa. Loitsu on runomittaista kieltä, pyhää ilmaisua, joka pitää esittää vanhakantaisessa muodossa. Myös uudemmat loitsut noudattavat samaa runomittaa kuin ikivanhat myyttiset runot. Vasta 1800-luvulle tultaessa loitsujen laatijat eivät enää aina hallinneet vanhaa mittaa.
»Omat on suomani sanaset
Omat tieltä tempomani
Heinänpäistä hieromani
Kanarvoista katkomani
Näit ennen isoni lauloi
Kirvesvartta vuollessansa
Näitä äitini opetti
Viätessänsä värttinätä
Minun lasna lattialla
Iessä polven kieriessä»
Kuva: Ilmi Bogdanova, runonlaulaja Uhtualla, Karjalan tasavallassa, vuonna 2011. Ninara @ Flickr / Creative Commons BY 2.0.
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Osoite
Allitie 2
Oulu
90150