Keskilinjalla

Tämä on ehkä näistä vaikein kirjoittaa.

Koska jos kysytään, mitä teen, siihen on helppo vastata:
Hierontaa.
Koirahierontaa.
Osteopatian opiskelijatyötä.
Ohjausta ja neuvontaa.

M***a sitten tulee se toinen kysymys:
Mitä siellä oikeastaan tapahtuu?

Se riippuu aika paljon siitä, kuka tulee ovesta sisään.

Ihmisen kanssa voidaan lähteä ihan siitä, että jutellaan ja katsotaan, missä mennään.
Koiran kanssa sama juttu.

En halua tehdä käsittelyä vain siksi, että käsittely kuuluu käyntiin.

Joskus joku kohta kaipaa enemmän huomiota.
Joskus huomaan jotain muuta, mikä vaikuttaa kokonaisuuteen.
Joskus tehdään vähemmän kuin asiakas ehkä etukäteen ajatteli.
Ja joskus jopa päädytään siihen, että nyt ei ole oikea hetki käsitellä ollenkaan!

Se ei tarkoita, ettei mitään tehty.

Päinvastoin.

Minusta kehonhuolto on paljon muutakin kuin lihasten käsittelyä.

Se on kehon havainnointia, kuuntelemista ja sen yrittämistä ymmärtää.

Ja siihen kuuluu myös se, että välillä todetaan:
Tätä pitää tutkia lisää.

Silloin oikea suunta voi olla myös lääkäri, fysioterapeutti, eläinlääkäri tai joku muu ammattilainen.

Minun ei tarvitse osata kaikkea.
Eikä tarvitsekaan.

Minulle tärkeää on, että ihminen tai koira lähtee täältä niin, että tuli kuulluksi.

Että ehkä ymmärtää itseään tai koiraansa vähän paremmin.

Ja että mukana on joku ajatus siitä, mitä seuraavaksi voisi tehdä.

Joskus se on käsittely.
Joskus se on lepo.
Joskus se on pieni muutos arjessa.
Ja joskus se on yksinkertaisesti seuraavan asian selvittäminen.

Sitä Keskilinjalla oikeastaan on.

Ei yhtä valmista kaavaa.

Vaan aika paljon havainnointia, opiskelua, keskustelua ja yhdessä miettimistä.

— Maria

Mitä minä oikeastaan tarkoitan sillä, että katson kehoa kokonaisuutena?

En tarkoita mitään erityisen hienoa tai mystistä.

Ihan käytännössä sitä, että jos esimerkiksi joku paikka kehossa oireilee, en halua automaattisesti ajatella, että tuossa on vika ja sitä pitää korjata.

Koska keho on harvoin ihan niin yksinkertainen.

Se muuttuu koko ajan.
Se sopeutuu siihen, mitä siltä vaaditaan.
Se väsyy.
Se palautuu.
Se oppii uusia tapoja liikkua.
Se välillä myös keksii kaikenlaisia kiertoteitä, kun alkuperäinen tapa ei enää onnistu.

Ja sama pätee koiraan.

Koira voi näyttää ulospäin aivan hyvältä ja silti käyttää kehoaan eri tavalla kuin ennen.
Se voi myös jatkaa tekemistä, vaikka joku kohta kehossa ei ihan tykkäisi siitä.

Koira kun ei välttämättä pysähdy miettimään, että nyt taitaa olla palautumisen paikka.

Varsinkaan jos on kivaa. 😅

Ihmiset eivät ole tässä aina sen parempia.

Me tiedämme olevamme väsyneitä, m***a menemme silti.
Tiedämme olevamme jumissa, m***a jatkamme samalla tavalla.

Ja joskus sitten ihmetellään, miksi keho ei enää toimikaan niin kuin ennen.

Siksi minua kiinnostaa oireen lisäksi se, mitä sen ympärillä tapahtuu.

Millainen liike on?
Millainen kuormitus?
Miten palautuminen toimii?
Mitä elämässä muuten tapahtuu?

Ja joskus vastaus voi olla hyvin yksinkertainen.

Ehkä kehoa pitää käsitellä.
Ehkä sitä pitää liikuttaa.
Ehkä pitää levätä.
Ehkä pitää muuttaa jotain arjessa.

Tai ehkä pitää ensin selvittää, mistä oikeasti on kyse.

Kaikkea ei tarvitse korjata käsillä.

Ja tämä on ehkä yksi tärkeimmistä asioista, joita itsekin opettelen koko ajan.

KESKILINJALLA – MINÄ

Keskilinjalla.
Tätä on aika vaikea selittää lyhyesti. 😅

Keskilinjalla syntyi oikeastaan aika pitkän ajan kuluessa.

Olen aina ollut vähän sellainen ihminen, että jos joku asia kiinnostaa, niin haluan ymmärtää siitä vähän enemmän.
Ja sitten vielä vähän enemmän.
Ja lopulta huomaan lukevani jostain ihan sivuasiasta, joka liittyy alkuperäiseen asiaan ehkä kolmen mutkan kautta.

Koirien kanssa tämä on ollut ihan sama.
Olen jo ensimmäisen koirani aikana haaveillut siitä, että voisin auttaa koko koirakkoa.
En vain koiraa, vaan koiraa ja ihmistä yhdessä.

Miten koira voi?
Miten ihminen voi?
Miten ne harjoittelevat?
Miten ne palautuvat?
Mitä ne syövät?
Mihin ne pyrkivät?

Ja ennen kaikkea – mitä siinä kokonaisuudessa oikeasti tapahtuu?

Matkan varrella mukaan on tullut koirahierojan koulutus, hierojan ammatti ja nyt osteopatian opinnot.

Enkä edelleenkään koe olevani valmis.
Enkä oikeastaan edes halua olla.

Mitä enemmän oppii, sitä enemmän huomaa asioita, joita ei vielä ymmärrä.

Keskilinjalla ei siis ole syntynyt valmiista ajatuksesta siitä, miten kehoa pitäisi hoitaa.

Se on syntynyt halusta ymmärtää.

Ihmisen keho on kiinnostava.
Koiran keho on kiinnostava.
Hermosto on kiinnostava.
Liike on kiinnostava.
Palautuminen on kiinnostavaa.

Ja sitten on se kaikki niiden ympärillä oleva elämä, joka vaikuttaa kehoon vaikka kuinka paljon.

Minä olen Maria.
Ja Keskilinjalla on paikka, jossa saan tehdä juuri tätä:

pysähtyä kehon äärelle, havainnoida ja yrittää ymmärtää vähän paremmin.

Tämä lähijakso Osteopatiakoulu Atlas muistuttaa jälleen hyvin monin eri tavoin siitä, että se ”niksautus” tai ”naksautus” ei useinkaan ole tarpeen.

Ja jos joskus onkin, sen ei tarvitse olla sitä, mitä niin usein mielikuvissa nähdään:
suurta ääntä, isoja liikkeitä tai voimalla tekemistä.

Se voi olla hyvinkin pieni.

Nopea.
Tarkka.

Ja uskokaa pois – hellä.

Joskus palautuminen ei tarvitse lisää tekemistä. Se tarvitsee pysähtymistä.

Olen aina pitänyt urheilusta ja eläimistä. Olen tottunut purkamaan kuormitusta lähtemällä juoksemaan koiran kanssa tai kävelemään pitkälle maastolenkille. Liike on ollut minulle tapa palautua, käsitellä ajatuksia ja saada keho sekä mieli rauhoittumaan.

Tänään kuitenkin huomasin jotain aivan muuta.

Hermostoni rauhoittui ja koko keho hellitti, kun pysähdyin kanalassa silittämään kanaa.

Ei liikkumista. Ei hikoilua. Ei tekemistä.

Vain kanojen ja ankkojen pölpötystä – ja sylissä istuva kana.

Se pysäytti minut.

Siinä missä me muutumme ja kehitymme, myös se, mitä tarvitsemme, voi muuttua. Keinot, jotka ennen palauttivat, eivät välttämättä enää palauta samalla tavalla. Silti saatamme yrittää tehdä niitä vain enemmän – ja sitten ihmetellä, miksi olo ei helpotu.

Ja helposti alkaa syyttää itseään.

Miksi en palaudu? Miksi en rentoudu? Miksi tämä ei enää toimi, vaikka teen kaiken kuten ennenkin?

Ehkä ongelma ei aina ole siinä, että teemme liian vähän.

Ehkä teemme liikaa.

Olen itse huomannut viime aikoina, kuinka suorituspainotteiseksi elämä on huomaamatta mennyt. Ajattelin, että vapaapäivät, jotka pyhitin levolle, olivat lepoa. Tänään kanalasta sisälle tullessani tajusin vasta, kuinka paljon niihinkin päiviin mahtuu tekemistä, tavoitteita ja pieniä suorituksia.

Olin ehkä vain vaihtanut suorittamisen muotoa.

Myös palautumisesta voi huomaamatta tulla suoritus.

Pitäisi liikkua, jotta palautuu. Pitäisi levätä oikein. Pitäisi nukkua hyvin. Pitäisi tehdä asioita, joiden pitäisi auttaa palautumaan.

Ja yhtäkkiä lepoakin suoritetaan.

Tänään kana muistutti minua jostain hyvin yksinkertaisesta.

Kaikkea ei tarvitse optimoida. Kaikkea ei tarvitse saada aikaan. Kaikesta ei tarvitse ottaa hyötyä irti.

Joskus hermosto ei kaipaa lisää liikettä ja sykettä, ei lisää tekemistä tai uusia keinoja.

Se kaipaa paikallaan oloa.

Pysähtymistä.

Turvallista hetkeä, jossa ei tarvitse olla menossa mihinkään.

Hetkeä, jossa saa vain olla.

Joten jos sinustakin joskus tuntuu, ettet palaudu, vaikka teet kaiken kuten ennenkin, älä ensimmäisenä ajattele, että sinussa on jotain vialla.

Ehkä olet vain muuttunut ❤️

Juteltua Sarin kanssa nivel vaivoista ihmisillä ja koirilla, päätti Porin Murre antaa Keskilinjalla asiakkaille -20% .fi nivel- valmisteesta.

Porin Murre

Nivelvaivoissa kannattaa muistaa, että konservatiivinen hoito ei tarkoita pelkästään liikunnan ja painonhallinnan optimointia, vaan siihen voivat kuulua myös erilaiset lisäravinteet.

Omega-3-rasvahapot ovat yksi tärkeimmistä lisäravinteista nivelpotilaille, ja niiden vaikutuksia on tutkittu koirilla runsaasti. Niiden käyttöä voidaan pitää perusteltuna osana nivelten hyvinvoinnin tukemista.

Samalla ei kuitenkaan kannata sulkea pois muitakaan mahdollisia tukikeinoja. Jokainen koira on yksilö, joten esimerkiksi glukosamiinia, kondroitiinia, viherhuulisimpukkaa, kollageenivalmisteita tai muita nivelten hyvinvointia tukevia lisäravinteita voidaan harkita osana kokonaisvaltaista hoitoa.

Tärkeintä on rakentaa kokonaisuus, joka tukee juuri oman koiran hyvinvointia – painonhallinta, sopiva liikunta, fysioterapia, tarvittaessa lääkitys ja oikein valitut lisäravinteet kulkevat käsi kädessä. 🐾

Karhunpentuja? Ei sentään – tiibetinmastiffeja 🐾

Kävin hoitamassa 4 viikon ikäistä pentuetta Kennel Rocky Grove’silla.

Näissä hetkissä huomio kiinnittyy usein siihen, mitä keho kertoo – jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Tällä kertaa erottui syntymätavan vaikutus.

Luonnollisesti syntyneiden pentujen keho oli pehmeämpi ja liike vapaampaa. Kireyttä oli vähemmän, ja kokonaisuus tuntui levollisemmalta.

Sektiolla syntyneillä pennuilla keho oli hieman varautuneempi. Erityisesti niskan alueella tuntui enemmän jännitettä, ikään kuin keho olisi vielä kesken sopeutumisen.

Kyse ei ole paremmasta tai huonommasta – vaan erilaisista lähtökohdista.

Kun nämä huomioidaan ajoissa, kehoa voidaan tukea lempeästi kohti tasapainoa.

Arvostus kasvattajaa kohtaan vahvistuu aina, kun näkee halun pysähtyä tämän äärelle. Tukea pentuja niin, että niiden keho saa kehittyä mahdollisimman vapaasti omassa tahdissaan.

Siitä alkaa hyvä perusta. 🤍

2.lukuvuosi oli siinä!!?!

Vähän on porukka muuttunut, m***a näillä me siirrytään kesälomalle opinnoista ja seuraavan kerran koululla 3.vuosi luokkalaisina 🤩

Napattiin yhteiskuvaan mukaan lähijakson ope ylhäällä vasemmalla.
Järjetön tietotaito ja ihana tyyppi 💚

Kiitos DO24 ❤️